Blogi – Studion jälkilöylyt

Category: Blogi Tag: , , ,

Blogin makuun pääsee ensimmäistä kertaa yhtyeen toinen kitaristi, Henrik. Henkka käy läpi studioviikonlopun kulkua fiiliksistä aina välineistöön, jota käytettiin.

Päästiinhän sitä lopulta studioon. Tahrojen studioreissut ovat olleet usein koettelemuksia täynnä. Melkein aina on jotain hämminkiä ollut, kun ollaan Heikki Marttilan luo päästy Gurujen studiolle. On ollut yllättäviä työvuoroja ja sairaalareissuja. Nytkin allekirjoittaneella kävi läheltä, että pääseekö lähtemään, ja jos pääsee, kuinka paljon muita perästä. Lopulta tuo aika oli pari tuntia muiden pitkämatkalaisten jälkeen Nikon ollessa yhtyeen ainut Joensuuhun jäänyt. Matkaan lähti kitara poikineen, pedaaleja valikoima ja kameravarustusta striimiä varten. Tarkoitus oli äänittää kaksi uutta kappaletta ja kaupan päälle striimata koko prosessi. Aikaa yksi viikonloppu.

Perjantainen ajo Joensuuhun herätti kasan muistoja entisen itäsuomalaisen mieleen. Ysitietä tuli kulutettua pitkään ja hartaasti viime syksyyn asti. Järvisuomentien mäkiset metsätiet eivät puuduttaneet pienen tauon jälkeen ja koko viiden ja puolen tunnin ajo sujuikin yhdeltä istumalta. Perässätulijana olossa oli myös puolensa, kun majoituksen sauna oli jo lämpimänä auton kaartaessa parkkipaikalle. Me, jotka olimme kaukana kotoa, majoituimme AirBnB:ssä. Matkaa suunnitellessa katsoimme useamman hotellin tarjonnan läpi, mutta päädyimme kokeilemaan tätä mystistä, kodinomaista majoituspalvelua. Ensimmäinen kokemus oli kerta kaikkiaan loistava. Joka jätkälle löytyi oma peti, keittiö oli hyvin varusteltu ja sauna mukiinmenevä. Illan päätteeksi kelpasi painaa pään tyynyyn ja ottaa muutama tehokas tunti unta ennen lauantain taistelujen aloittamista.

Mattimyöhänen matkalla

Lauantai

Kello seitsemän aamulla alkoi tapahtua majapaikassa liikehdintää, kun ensimmäiset soittajat heräilivät keittämään kahvia ja rapsuttelemaan pyllyä. Aamupalan päätteeksi alkoi alataajuuksien komentajamme, Ville, lämmitellä – kello kymmenen alkaa äänitys. Studiolla vastassa oli lämmin vastaanotto Heikin istuessa tarkkaamon tuolilla ja kahvin ollessa pannussa. Pienen raivaamisen jälkeen aloimme kantaa tavaraa sisään ja ensimmäisenä äänitysvalmiuteen laitettiin Nikon rumpupatteristo. 

Bassotaiteilija lämmittelemässä sormia

Tahrojen äänityksissä toistuva teema numero kaksi on, että Nikon rummuissa on soundi kohdillaan ja työskentely usein vaivatonta. Tälläkään kertaa ei tarvinnut etsiä sopivaa snare-soundia. Rummut kuulostivat isoilta ja hyviltä. Soundcheckin jälkeen alettiinkin Nikolle lisäillä muuta bändiä soiton tueksi. Linjaan liitettiin kitara, basso ja laulu, joista kitara tiputettiin kuitenkin pois häiritsemästä rytmiryhmän työskentelyä. Työtahti oli noin tunti per kappale ja alkoi mietityttämään, että jääkös sunnuntaille muuta kuin kiekaista laulut. Aurinkolasein somistautunut ruskapampalimme takoi nauhalle rokkia Juhlat on peruttu-kappaleen muodossa ja diskoa Sinisilmä-kappaleelle vakain ottein. 

Seuraavana vuorossa olikin basso. Mutta kuinka ollakaan Villen svengaavat linjat olivat jo tallentuneet nauhalle kuin varkain. Muutamaa korjausta lukuun ottamatta olikin nauhalla valmista tavaraa. Heikki päästikin suustaan mietteen, että “miten onkaan näin helppoa: eihän hänen tarvitse töitä juuri tehdäkään”. Palkkansa Heikki pääsi kyllä ansaitsemaan seuraavana vuorossa olevan apinakaksikon kanssa – oli kitaroiden aika.

Vuorossa oli pienen neuvonpidon paikka. Piti päättää miten kitarat äänitetään, millä soundilla ja missä järjestyksessä. Oikeilla vahvistimilla vai plugareilla ja millä kitaralla soitetaan.  Tätä vaihetta helpotti etukäteen mietityt referenssikappaleet, joiden tarkoitus on kertoa nopeasti ja vaivatta millaista äänimaailmaa kappaleisiin haetaan. Vanhan liiton ukot ja puristit saattaisivat nostaa nenäänsä mietteille plugareista ja mallinnuksista. Rock-eetokseen on kuulunut myytti tehdä asiat juuri tietyllä tavalla. Kotiäänityksissä on kuitenkin tullut oman korvan ja käden kautta huomattua, ettei se plugari pahasta ole. Nytkin tahtotila oli mennä biisin tarpeet edellä. 

Järjestyksessä päädyttiin äänittämään Toni ensin. Mies tiesi mitä soundia hän haki ja kaivoi strandberginsa esiin ensimmäisen kappaleen äänityksiä varten. Tonin raskaampaan musiikkiin kallellaan oleva soitto-ote kaipasi Friedman-soundia ja sitä sopivalla plugarilla löytyi. Ensimmäisenä Juhlat on peruttu hurahti sisään ja tuplauksetkin tulivat varsin vaivatta. Rokki soi ja elämä hymyili. Sinisilmään Toni kaipasi Franz Ferdinand-soundia. Strandberg, niin väärältä, mutta niin oikealta tuntuva soitin, oli kuitenkin turhan kuuma mikeiltään tähän tehtävään – oli aloitettava soundin metsästys. Toni parka, joka monen muunkin kitaristin tavoin, kavahtaa telecasteria istui nyt yksin huoneessa kahden teleintoilijan välissä, ilman valvontaa. Niinpä sai hevimies kokeiltavakseen neljä kappaletta country-soittajan suosikkimallia ja vielä yhden stratocasterinkin. Ehkä Tonin tausta painavien les paulien soittajana vaikutti asiaan, kun hän valitsi soittimekseen teleistä raskaimman. Soittimena tele on kuitenkin toista maata lavattoman pikkuihmeen kanssa ja vaatii erilaista otetta ja asennetta. Tämä näkyykin oivasti kuvissa ja videoissa, joissa soitan Tonin kanssa vierekkäin. Tele kun on soitin, jota pitää soittaa miehen ottein. Soundi pitää kaivaa soittimesta, eikä pieni kielten nypläys tuota miellyttävää lopputulosta. Tonilla olikin siis nyt edessään urakka kääntää suunnittelemansa kitaraosuudet täysin eritavalla soivalle ja kuulostavalle soittimelle. Ideoita vaihdeltiin kolmeen pekkaan ja kokeiltiin. Aluksi mikään ei oikein tuntunut lähtevän. Soitossa ei sinäänsä ollut moitittavaa – se ei vain istunut biisin fiilikseen. Kahvia piti keittää lisää ja haukata raitista ilmaa. Nyt oltiin päästy työskentelyn makuun. Lopulta Toni päästi ilmaan kasan vapaana soivia kahdeksasosia – vastoin hevimiehen luontaista vaistoaan dempata nopeita soittojaan – ja olimme päässeet maaliin. Biisi löysi uomansa ja sai tahraisen soundin. Joitain hiottavia kohtia löytyi, mutta Heikin hellä komento sai Tonin laittamaan nuotit kohdillen. Enää vähän volume-potikkaa pienemmälle ja hellät kohdat sisään: rytmikitaristimme oli valmis. 

Päivä alkoi olla jo illassa, mutta Heikillä heräsi vielä ajatus kokeilla nurkassa lojuvaa 12-kielistä tukemaan kappaletta ja tuomaan sinne heleyttä. Kitara kiersi kielisoittajien välillä hetken kuin kuuma peruna: keneltä riittää näppivoimat ja osaaminen soittaa raidat narulle. Minulle tämä kunnia lopulta osui. Istuin äänityskoppiin ja laitoin kuulokkeet päähän. Toisinaan jo kuusi kieltä antaa riittävän vastuksen, että soittajan käsi väsyy. Tuplamäärä ei tehnyt asiaa helpommaksi. Ihan ei tarvinnut tyhjästä lähteä, sillä joskus on vastaava soitin ollut omassa telineessä. Nyt kadutti, että olin myynyt sen pois viisi vuotta sitten, kun jätin Joensuun taakseni. Heleät soinnut tallentuivat kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen. Päivä oli pulkassa. Majoituksessa oli vielä pientä yritystä katsoa Euroviisuja, mutta uni tuli auttamatta. Seuraavana aamuna saisi kuitenkin lukea, ettei se Suomi taaskaan pärjännyt. Vähän viime hetken treeniä ja unta.

Sunnuntai

Aikaisempi aamu odotti pyhänä, eikä kukaan meistä kirkkoon kerennyt. Piti männä tööhi. Nyt olikin minun vuoroni istua äänitettävän paikalle. Resepti oli suurin piirtein sama kuin aina ennenkin. Reinocaster käteen, Vox AC30 äänitettäväksi ja hyvä säröpurkki väliin: juuri ei voi vikaan tällä mennä. 

Sinisilmä oli vuorossa ensimmäisenä ja osuudet valuivat nauhalle kiitettävällä tahdilla. Tahrojen äänityksissä toistuva teema numero kolme on bändimme nauhoitusten maskotti, Kirk Hammett-wah -pedaali. Kyseinen purkki on esiintynyt jokaisella julkaisulla, kun Toni meni sen arvonnasta voittamaan. Nyt Metallican käkkäräpään luottopoljin pääsi myös somistamaan lead-osuuksia. Ylpeänä voin kertoa, etten liukastunut. Heleiden 12-kielisen sointujen kaveriksi päätettiin laittaa King Crimson PRS:ää Memory Man-pedaalin läpi ja lopputulos oli kaunis. 

Minulle eniten hankaluuksia tuotti Juhlat on peruttu. Tästä viitteitä antoi jo ohuen kuuloinen suoritus. Pääsimme Tonin ja Heikin kanssa jälleen metsästämään soundia. Tälläkin kertaa se vältteli meitä kuin isojalka amerikkalaista isoenoa. Vitsistä se kai lähti, että kohta kaivetaan Tonin strandberg esiin, jos muu ei auta – ja ei muu auttanut. Naurettavan kevyt pala puuta istui sylissäni ja kertoi, että tältä kuuluu kitaran kuulostaa tässä kappaleessa. Ei siinä muu auttanut, kuin keventää otetta ja nyplätä raidalle kitaran sulosointuja. Kun kappaleen kivijalka oli valettu, oli aika soittaa soolo – ja kaivaa Kirk poljettavaksi. Sitä sooloahan sitten hierottiinkin hetki. Biisillä oli reipas tempo jo alun alkaen – ja tätä päätettiin vielä kohottaa äänitysten alussa. Tämä ei tehnyt minun suoritustani yhtään helpommaksi, kun olin päättänyt aloittaa sooloni tiukalla triolijuoksutuksella. Juoksutuksella, jonka olin kotona saanut juuri hädin onnistumaan alkuperäisessä tempossa. Lääke oli soittaa samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan loopilla, kunnes soolosta leijonan osa tuli otettua purkkiin. Sitten vielä viilausta ja eteenpäin uuteen tiiliseinään. Kappaleen säkeistössä olen maalaillut sointuja laulumelodian takana ja tukena. Nyt tämä sama ajatus olisi saatava jotenkin toteutumaan fiksusti ja terveellisesti lopulliselle äänitteelle. Aiemmin suosimani vibe ja phaser eivät tuottaneet haluttua lopputulosta ja oli keksittävä miten efekti voitaisiin luoda toisin. Heikiltä nousi ajatus viedä otetta U2:sen ja Edgen suuntaan. Otin siis Heikiltä vastaan virallisen Edgen nylonplektran, käännettiin delay täysille ja ajoitettiin lyömään pisteytettyjä neljäsosia. Hetken keskustelimme siitä, mitä delay-purkkia tulisi käyttää. Memory Man ei kyennyt riittävän hiljaiseen tahtiin, joten purkiksi valikoitui Warlus Audion ARP-87. Yritin tarjota Heikille ja Tonille pedaalin analogista kaikua ja lo-fi henkeä, mutta lopulta antauduin ja käänsin asennon digitaaliseen kaikuun, “niin kuin pitääkin”. Sitten ei muuta kuin napsuttelemaan sointuja nauhalle. Kitara-äänitysten lopuksi alkoi neljäs pohdinta: Niko halusi kappaleen loppuun soolon. Ajatus ei sellaisenaan istunut läsnäolijoille ja päätettiin kokeilla muuta. Hetken aikaa näytti siltä, että äänittelisin vielä Iron Maidenia lähentelevän melodian kertosäkeistöjen alle. Ajatus kuitenkin lässähti, kun alkuinnostuksesta selvittiin: melodia oli hyvin itseään toistava ja siihen kyllästyi nopeasti. Ajatus jätettiin hautumaan ja siirryttiin laulusuoritusten pariin.Rockmusiikissa, etenkin suomalaisessa rockmusiikissa, laulu on avainasemassa. Rytmi on kuningas, mutta ilman hyvää laulusuoritusta kukaan, ei juuri kukaan, biisiä kuuntele. Laulujen kanssa saikin Kalle siis tehdä hieman töitä. Kallen eläytymistä oli ihailtavaa katsella tarkkaamon puolelta. Kaulajänteet ja -suonet näkyivät niin, että jokainen sairaanhoitaja olisi pyörtynyt ilosta. Fraasien sovitukset laitetiin kohdilleen ja biisiä tukevaan rytmiin. Juhlat on peruttu alkoi olemaan paketissa. Enää puuttui Nikon kaipaama soolo. Jälleen löin kiharaa päätäni vasten kivimusiikin seinää ja narulle saatiin mukavasti Chuck Berryä hipova blues-pohjainen ränkytys.

Tässä vaiheessa oli minun ja Villen aika lähteä kohti Tamperetta. Pakkasimme kimpsut ja kampsut ja käänsimme nokan kohti mustan makkaran luvattua kaupunkia. Onneksi striimi oli yhä pystyssä ja pääsimme tarkkailemaan mitä studiossa tapahtuu autoradion välityksellä. Hyvä olikin. Studiolta alkoi kuulua hullua naurua. Hetken ajattelimme, että ovatko pojat seonneet täysin. Lopulta totesimme, ettei se ole mahdollista, sillä sehän on jo hallitseva olotila. Kalle oli kääntänyt eläytymisensä yhteentoista ja narulle oli tullut biisiä oivallisesti tukevaa häröilyä. Stemmojen sisään laulaminen kävikin nopeasti. Kirsikkana kakun päälle kaivettiin megafoni ja tamburiini. Lätty oli valmis… tai siis kaksi… vain digitaalista singleä… mutta valmista on!  Ja niin on tämä kandin mittainen blogikin.

– Henkka –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Required fields are marked *.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>