MATKAA HYVÄÄ
MASOKISTIT KIITTÄÄ
LYHYT OPPIMÄÄRÄ YHTYEESTÄ
Tarina
Tahrat edustaa aitoa ajattelua ja luovaa hulluutta sopivassa suhteessa. Se on kaapannut suomirokin kaanonin, tutkinut sen läpikotaisin ja lopulta lievästi pahoinpidellyt. Sen jälkeen poljentoa on haettu kansanmusiikista, vauhtia metallista ja särmää punkista, unohtamatta kuitenkaan popin häpeilemätöntä melodisuutta. Lopputuloksena on pieni ydinreaktori, josta tiheään pakkautunut energia purskahtelee pidäkkeettömästi. Syntyy aivoja stimuloivaa ja kehoa liikuttavaa, omituisuudestaan huolimatta kirkkaan selkeää säveltaidetta, joka etsii merkityksiä sovinnaisen logiikan tuolta puolen.
Hallittu mielipuolisuus vallitsee myös Tahrojen tekstiavaruudessa. Kalle Härtsiän sanoituksissa arjen absurdit sattumukset vievät nuoren miehen uhman huipulta katumuksensekaiseen katarsikseen. Laulajan ilkikurisen saarnamiehen ääni venyy nousuhumalaisen illan julistuksesta yön huuruisten hetkien kautta krapula-aamun räkäiseen tarinointiin. Lopputuloksen äärellä ei tiedä, pitäisikö hörähtää vai vakavoitua. Katse maailmaan voi olla vino, mutta sellainen on maailmakin; yksi näkee enkelin kasvot, toiselle irvistelee piru. Kun nämä perspektiivit sovitetaan stereokuvaksi, paljastuvat Tahrojen oudot lahjat.
Tahrat on:
Kalle Härtsiä – laulu
Toni Vesala – kitara
Niko Tanskanen – rummut
Ville Närhi – basso
Biografia
Seikkaperäisen selostuksen laatiminen bändin historiasta on osoittautunut haastavaksi, mutta kirjattakoon ylös seuraavat tosiseikat. Yhtye on saanut alkunsa Keitelejärven lahtien pirstomalla mäkimaalla, jota Sumiaisiksikin kutsutaan. Syntymyytti kertoo laulaja-lauluntekijä Kalle Härtsiän ja kitaristi Toni Vesalan tuijottaneen sateisena torstai-iltapäivänä puolityhjiä lanttupuurolautasia. Kalle oli taannoin alkanut valmistaa sangen omintakeisia lauluja, joita hän sitten yhdessä Tonin kanssa runteli hellästi mutta päättäväisesti lopulliseen muotoonsa. Kappaleet oli sävelletty ja sovitettu pienelle rock-yhtyeelle, mutta kokoonpanolta puuttui vielä nimi. Jähmettyneitä juuresjäämiä tarkkailleiden miehenalkujen mieleen muistui kuitenkin aikanaan alakoulun pääsykokeissa suoritettu musteläiskätesti. Kunnianosoituksena kokeen laatineelle tohtori Hermannille duo päätti ottaa nimekseen Rorschächin Tahrat. Sittemmin alkuosa pudotettiin pois, koska kukaan ei osannut lausua tai kirjoittaa sitä oikein.
Oli maukkaalla perinneruoalla osuutta asiaan tai ei, yhtyeen jäsenistön tie vei pian Keski-Suomesta kohti itää. Joensuun tukikohdakseen ottanut orkesteri ammensi siellä musiikkiinsa rutkasti pohjoiskarjalaista omapäisyyttä ja juurevaa pelimannihenkeä. Jotain kuitenkin puuttui; vaikka kahden sähkökitaran duo olikin täysin suvereeni yhtyemuoto, treenikämpälle kaivattiin kipeästi lisää maksajia. Muusikoiden deittipalvelun kautta bändiin saatiin rumpali Niko Tanskanen, jonka rinnalle otettiin uudeksi kitaristiksi Henrik Pääkkönen, koska se oli toisen kitaristin kaveri ja Kallen oli parempi keskittyä vain laulamiseen. Uusimpana lisäyksenä alataajuuksien moukaroijaksi juurtui monessakin keitossa keitetty Ville Närhi, hänkin muusikoiden deittipalvelusta.
Tahroiksi kutsuttu monipäinen hirviö saalisti varomattomia kulkijoita Pielisjoen sumuisilla rannoilla, kunnes koitti aika matkata, Nääsvilleksikin kutsutun, Pirkaanmaan viljaville pelloille. Tätä nykyä Nokian Panimo uhkaa kuivua Tahrojen ehtymättömän janon alla…