Blogit-osion ensimmäisessä kirjoituksessa kynän varressa heiluu toinen perustajajäsen ja kitaristi Toni. Kirjoituksessa ruoditaan parin viime vuoden isoja muutoksia yhtyeen sisällä ja ulkopuolella.
Mistähän sitä aloittaisi. Aloitetaan vaikka tilanteesta, jossa alkuperäisestä kokoonpanosta on juuri jäänyt kaksi jäsentä pois, uusi jäsen basson varteen löytynyt ja aloitimme musiikillisen punaisen langan etsimistä. Olimme juuri saaneet nauhoiteltua vanhalla kokoonpanolla kaksi singleä “Masokisti” ja “Soihdunkantaja” Joensuussa Gurut Studioilla. Näen, että näiden jälkeen yhtye jäi jonkinlaiseen musiikilliseen limboon miettimään suuntautumista jo pelkästään sovitusten puolesta, koska syntikat, jotka olivat olleet vahva osa soundimaailmaamme, jäivät pois. Tämä tarkoitti, että kitaroiden täytyy jatkossa ottaa enemmän vastuuta ja varsinkin minulle, vanhalle hevitukalle, tuo tulee tuomaan omat haasteensa.
Nopeasti ajassa eteenpäin, olemme heittäneet uudistetulla kokoonpanolla pari keikkaa ja todenneet, että rokiltahan me kuulostamme ilman kiippareitakin. Uusia kappaleitakin on päästy kokeilemaan ja sovituksia tekemään. Kunnes tuli surunkuuluisa kevät 2020 ja pandemia. Tämä tarkoitti meidänkin kohdalla, että harjoitukset menivät jäihin totaalisesti, minäkin olin ehtinyt muuttamaan pois Joensuusta, myös toinen kitaristi muutti Tampereelle. Jouduimme kerralla sopeutumaan muuttuneisiin harjoituskäytänteisiin etäisyyksien takia, mutta nyt myös etätyöskentelyyn.
Voin kertoa, ettei etätyöskentely todellakaan ollut herkkua ja vei pitkään tottua uusiin tapoihin. Samalla myös lähes kaikki jäsenet joutuivat opettelemaan tasapainottelua arjen ja harrastusten välillä uusien työkuvioiden vuoksi. Allekirjoittanutkin aloitti vakituisesti kolmivuorotyössä ja jaksamisen löytäminen kaikkeen muuhun kuin työhön oli alkuun todella haastavaa. Saati sitten vapaiden sovittaminen, kun keskimäärin yksi viikonloppu kuukaudessa oli vapaata. Etätyöskentelyn aikana saimme kuitenkin julkaistua yhden uuden kappaleen “Pillerit”, jonka ei alunperin pitänyt nähdä päivänvaloa ollenkaan. Totesimme tosin, että hyvä on saada julkaistua edes jotakin ja onhan tuo ihan menevä kolmensoinnun rokkikappale. Harjoitukset jäivät kuitenkin vähiin ja vuoden aikana ehdimme harjoittelemaan kaksi kertaa yhtyeenä. Ei tee hyvää soittokunnolle yhtyeenä eikä mielenterveydellekkään.
Henkilökohtaisesti kävin samaan aikaan läpi kovaa kamppailua musiikillisesta identiteetistä, koska olen metallimies henkeen ja vereen. Pohdin jatkuvasti, että olenko tarpeeksi taitava ja oikea kaveri kitaran varteen rokkibändissä. Voinko antaa omalla panoksellani tarpeeksi sitä jotain, jota joku muu ei voisi. Tästä turhautumisesta kävinkin pari keskustelua toisen perustajajäsenen ja laulajan, Kallen, kanssa. Turhautumiseen varmasti vaikutti myös taustalla ollut uupumus ja huoli yleisestä jaksamisesta. Asia kerrallaan kuitenkin, kun solmuja lähti ratkomaan perusasioista lähtien alkoi löytymään ne ratkaisut.
Ensimmäisenä tehtävälistalla olikin kasvaa soittajana monipuoliseksi rytmikitaristiksi ja otin kitaratunteja sekä liityin online-kitarakouluun kasvattamaan taitojani ja laajentamaan osaamistani. Yritin myös kuunnella vakituisemmin suomirockia ja löytää sieltä ne jutut mistä pitäisin. Sieltähän löytyikin hyviä helmiä ja varsinkin Ismo Alanko, Jarkko Martikainen ja Olavi Uusivirta tekivät parhaimman vaikutuksen. Pikku hiljaa löysin sen oman jutun mitä tarjota, joka yhdistelee progressiivista rockia ja metallia, isoihin sointuihin ja väliriffeihin. Tuon työstäminen on vielä kesken, mutta sieltä se löytyy ja oma tekeminen on itsevarmempaa.
Vuosi 2021 onkin ollut bänditoiminnan sellaista “uutta” käynnistelyä. Säveltäjä on ollut tuotteliaalla päällä, ollaan tehty suunnitelmia tausta-asioiden käynnistelemiseksi ja somepreesenssin parantamiseksi. Paljon hyviä juttuja, jotka vievät asioita eteenpäin ja tulevat antamaan Tahroista ammatillisemman kuvan. Saimme sovittua myös ensimmäiset treenit tälle vuodelle sekä promokuvaukset ammattivalokuvaajalla samaan aikaan. Ensimmäiset kunnon promokuvat, jei! Ja sitten napsahti toinen pommi…valitettavasti “uusi” basistimme joutui jättämään bänditoiminnan nyt taka-alalle keskittyäkseen paremmin arkielämään. Sen enempää avaamatta asiaa, niin ymmärrettävä päätös ja tukemme on täysin hänen puolellaan. Yhtye kuitenkin kutistui nyt neljään henkilöön ja lyhyen kriisikeskustelun jälkeen päätimme, että jatkamme alkuperäisen suunnitelman mukaan. Uutta matalataajuuksien sankaria etsitään, mutta nyt on tärkeintä, että yhtye pääsee kulkemaan eteenpäin tässä suossa.
Tuli toivottu viikonloppu kuvauksineen ja treeneineen. Tästä myös tallennettiin vlogi-matskua, joka tulee löytymään Youtube-kanavaltamme. Kuvaukset toteutuivat kylmässä säässä Joensuun Aavarannassa. Olimme palkanneet paikallisen kuvaajan, Harri Säynevirran, toteuttamaan kuvaukset ja ohjastamaan tätä villiä nelikkoa. Tavoite täyttyi ja hyvä muistutus oli taas miksi joskus kannattaa maksaa ammattilaiselle.
Kuvausten jälkeen siirryttiin ruokailemaan ja treenaamaan viimeistä kertaa Reijolan päämajaa. Näiden harjoitusten jälkeen muuttaisimme Keski-Suomeen Tikkakoskelle harjoittelemaan. Ilmassa oli selvästi jännitystä, pientä haikeutta ja innostusta. Ensimmäisen lämmittelykappaleen aikana tuntui, ettei sitä osaa enää soittaa mitään ja homma takkusi. Jahka ruosteet kuitenkin tipahtelivat pois rattaista niin, johan alkoi luistamaan. Uusia kappaleita myös työstettiin ja niistä jäi allekirjoittaneelle erittäin hyvä fiilis. Suoraviivaista kitararokkia modernilla otteella, mutta samalla flirttailen pioneerien työnjäljelle.
Työpäivälle tuli pituutta kaiken kaikkiaan reilut 13h, mutta hommat saatiin pakettiin ja seuraavana päivänä voitiin aloittaa matka uudelle treenikselle ja sitä myötä uudelle alulle.
– Toni –