Suomalainen vaihtoehtorockin ja kieron cityshamaaniperinteen sanansaattaja Tahrat palaa uuden singlen myötä julkaisualustoille raskassoutuisen ”Uhrilahja” kappaleen muodossa. Kappale on yhtyeen vuoden 2026 avaus ja jatkoa edellisenä vuonna julkaistulle singlekaksikolle, joita ovat rockrykäisy ”Vastarannan ego” ja tunnelmallinen tarinointi ”Kylänraitin normaalia”.
Uhrilahja on kappale, joka maalaa horisonttiin synkempiä sävyjä, mutta säilyttää bändille ominaisen rytmisyyden tarttuvine melodioineen. Kappaleen äänimaisema flirttailee entistä rohkeammin raskaamman ja tummasävyisen musiikin kanssa. Ei ihme, sillä Uhrilahja kertoo kateuden varjopuolista. Ihmisen kateus ei aina kestä naapurin satunnaisen onnen sivusta seuraamista, erityisesti, jos oma kohtalo on värjötellä varjoissa omaa onneaan odottaessa. Vain heikoimmat helpottavat oloaan oman käden oikeudella: siinä tarinan punainen lanka.
Tahrat on bändi, joka ei pelkää yllättää ja rikkoa rajoja. Yhtyeen musiikki koostuu vahvasta rytmistä ja melodian voimasta sekoitettuna tarinoihin, jotka jättävät jäljen. Uhrilahja on tästä erinomainen esimerkki: tuttu Tahrat-soundi kohtaa tällä kertaa uudenlaisen tummuuden ja intensiteetin.
Yhtyeen itsensä tuottaman ja äänittämän kappaleen miksasi useamman vuoden ajalta Tahrat-soundin takaa löytyvä luottopakki Heikki Marttila. Kappaleen masteroi yli 4000 albumin parissa työskennellyt Svante Forsbäck (mm. Rammstein, Volbeat, Apocalyptica, Ville Valo, Eppu Normaali ja Ismo Alanko).
Singlen linkit: https://distrokid.com/hyperfollow/tahrat/uhrilahja
Lyriikkavideo: https://youtu.be/aHhFAdPuIdM?si=w3vhYKLVASGlCbBg